Markkinointi

Lopetin blogini
Jouduin valitettavasti lopettamaan blogini 31.12.2022 YEL-uudistuksen vuoksi. Yrittäjän eläkelaki uudistui niin, että jatkossa eläkeyhtiöni voi harkita, onko blogini työtäni vai vapaa-aikaani. Eläkeyhtiöni voi myös päätellä blogini perusteella, kuinka paljon osaan.
Konversio-opit uusiksi
Verkkokauppiaan tavoitteena on myydä mahdollisimman paljon tuotteita hyvällä katteella niin, että markkinointikustannukset pysyvät kurissa. Yhtenä ratkaisuna on toteuttaa digimarkkinointia kanavissa, jotka ovat mahdollisimman tehokkaita, jolloin markkinointi konvertoituu myynniksi mahdollisimman usein.
Kuluttajansuojalakiin on tehty joukoittain pieniä uudistuksia, jotka astuvat voimaan 1.1.2023. Poimin laista kolme tärkeintä uudistusta, jotka verkkokauppiaan kannattaa huomioida omassa toiminnassaan.
Vihainen roskapaperi
Kirjoitin asiakkaalleni viestin hakukoneoptimoinnista, kävijäseurannasta ja kohdennetusta digimarkkinoinnista. Kaikki lähti siitä, että asiakkaani kertoi tehneensä hakusanojen optimointia konsultoituaan digimarkkinoinnin ammattilaista.
Helsingin hallinto-oikeus on tehnyt 8.4.2021 kaksi päätöstä evästeiden tallentamiseen liittyen. Silmäilin näitä päätöksiä. Päätösten sivutuotteena saatiin mustaa valkoisella, että suostumusta evästeiden tallentamiseksi ei tarvitse aina kysyä.
Työ- ja elinkeinoministeriö luonnostelee kaupan alan tulevaisuusselontekoa ja järjesti muun muassa webinaarit aiheesta 17.11.2020 ja 3.12.2020. Kaupan toimiala on kuulemma muutoksessa. En ole itse huomannut muutosta. Silti vastaan: mitä voidaan tehdä suomalaisen kaupan alan "pelastamiseksi"?
Hakukoneoptimoinnin menetelmät ja tavoite
Tulipa kirjoitettua hakukoneoptimoinnista (HKO) osuvasti tuolla työpaikan puolella. En malta olla jakamatta kirjoitustani tässä blogissani vastoin hakukoneoptimoinnin sääntöä, jonka mukaan omaperäisyys on tärkeää. Olkoon tämä vaikka kasvuhakkerointia, joka ajaa hakukoneoptimoinnin edelle.
Lahjakorttien arvonlisäverotus yhtenäistyi EU:n alueella 1.1.2019. Maksua vastaan annetut lahjakortit voivat olla jatkossa joko luovutusseteleitä, yksikäyttöarvoseteleitä tai monikäyttöarvoseteleitä. Ilmaiseksi annetut lahjakortit ovat alennuskuponkeja, joita koskee omat sääntönsä.
Hakukoneoptimointia neljällä tavalla
Hakukoneoptimointi (SEO) on joustava käsite. Joku ymmärtää niin, että avainsanat ovat hakukoneoptimointia ja joku toinen ymmärtää niin, että yrityksen kaikki toiminta on hakukoneoptimointia.
Missä menee asiallisen markkinoinnin raja? Entä mikä on piilomarkkinointia? Netistä löytyy artikkeli jos toinenkin, mutta ei useinkaan perusteluja, miksi jokin on kiellettyä.