Turvallisuus

Henkilötiedot Kanadaaan
Olin odottanut pitkään sitä päivää, jolloin ehtisin selvittää yksinkertaisen asian: missä maassa Shopify käsittelee eurooppalaisten verkkokauppojen asiakkaiden henkilötietoja. Tämä päivä alkoi aurinkoisena; ei pitänyt sataa ollenkaan, mutta klo 14 paikkeilla alkoi sataa ja klo 16 satoi jo rakeita.
Helsingin hallinto-oikeus on tehnyt 8.4.2021 kaksi päätöstä evästeiden tallentamiseen liittyen. Silmäilin näitä päätöksiä. Päätösten sivutuotteena saatiin mustaa valkoisella, että suostumusta evästeiden tallentamiseksi ei tarvitse aina kysyä.
Evästeet ja piparit, EU, tietosuoja
Netinkäyttäjiä vuosikausia ärsyttäneet evästelaatikot jäävät pian historiaan, mikäli uutta EU:n sähköisen viestinnän tietosuoja-asetusta on uskominen.  Asetus astuu voimaan 25.5.2018 yhtä aikaa EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen kanssa.
Olen perehtynyt EU:n yleiseen tietosuoja-asetukseen (GDPR) neljään otteeseen ja yhteensä yli sadan tunnin ajan. Mennään suoraan asiaan.
Verohallinto tekee juuri nyt verotarkastuksia verkkokaupparatkaisuja tarjoaviin yrityksiin. Tarkastus on projektiluonteinen niin sanottu toimialakohtainen verotarkastus. Projektin toisessa vaiheessa tarkastetaan yksittäisiä verkkokauppoja. Verotarkastuksen tekee Pohjois-Suomen verotarkastusyksikkö.
Itella ja SBS Discovery Radio järjestivät jälleen Suomen paras verkkokauppa -kilpailun, johon otti osaa 250 verkkokauppaa. Kilpailussa annettiin ääniä reilut 13 000. Parhaiten pärjäsivät Varusteleka, Dermoshop, Holiday Club, Verkkokauppa.com, NetAnttila ja EMP.
PCI DSS -standardi on maksukorttialan yhteinen tietoturvastandardi. Standardin noudattamispakko on yksi verkkokauppa-alan yleisimmistä väärinkäsityksistä.